tiistai 3. heinäkuuta 2012

Skientologia

Katie Holmes pelkäsi tyttärensä ajautuvan liian syvälle skientologiaan ja sen vuoksi hän hakee eroa Tom Cruisesta, arvellaan uutisissa viime päivinä.

Mikä ihmeen skientologia?


Skientologian perusti yhdysvaltalainen tieteiskirjailija L. Ron Hubbard 1950-luvulla.

Skientologiakirkko on anonut Suomessa rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan asemaa, mutta sitä ei ole myönnetty.

Skientologiaa ovat kannattaneet muun muassa Tom Cruise, John Travolta, Juliette Lewis, Bart Simpsonin ääni Nancy Cartwright, laulaja-ääninäyttelijä Isaac Hayes, muusikot Beck Hansen ja Jennifer Lopez.

Yhdistyksellä on dianetiikkakeskukset Helsingissä ja Lahdessa.

1980-luvun alussa joukko kirkosta eronneita skientologeja perusti oman uuden liikkeen. He syyttivät Skientologiakirkkoa (yhdysvaltalainen Church of Scientology) rahastuksesta ja skientologian oppien vääristelystä.

Suomen skientologit saivat vuonna 1991 Skepsiksen Huuhaa-palkinnon "tieteen kaapuun verhoutuvan scientologian ja dianetiikan dogmeihin perustuvien tekstien ja kurssien markkinoinnista harhaanjohtavin keinoin"

Vuonna 2004 tuomittiin Helsingin käräjä­oikeudessa seitsemän skientologia petoksista ja kätkemisrikoksista.Vuonna 2004 tuomittiin Helsingin käräjä­oikeudessa seitsemän petoksista ja kätkemisrikoksista.

Skientologia on ajanut monia kannattajiaan vakaviin talousvaikeuksiin, koska normaalituloisen ihmisen on edetäkseen skientologina pakko ottaa pankkivelkaa.

Skientologit uskovat, että maapallon ongelmat alkoivat 75 miljoonaa vuotta sitten, kun yhdeksän planeetan federaatiota johti ilkeämielinen hallitsija Xenu.

Rupert Murdoch: "Skientologit ovat kammottavia, jopa pahoja"



Tähän blogiin on kerätty tietoa Skientologiasta. Tervetuloa tutustumaan.

1 kommentti:

Henna Makkonen kirjoitti...

Mielenkiintoinen blogi ja kiinnostavaa asiaa. Luonani ei ole käyneet vielä skientologit mutta paikallisten mormonien ja Jehovan Todistajien kanssa olen aika paljon tekemisissä. Miten nämä kolme sitten liittyvät toisiinsa niin sikäli kun ovat vähemmistöuskontoja Suomessa. Minun blogini löytyy sivuilta http://akkapentu.blogspot.fi/ ja tervetuloa tutustumaan ja lukemaan sitä.